24.8.2010 - Toni Gardemeister tutustuu Latvian rallimaailmaan
Suomen MM-rallissa upeasti neljänneksi nopeimman suorituksen Super2000 luokassa ajanut Toni Gardemeister nähdään seuraavaksi jo tulevana viikonloppuna Latvian Liepajassa ajettavassa Rally Kurzemessä.
Ensimmäistä kertaa elämässään Latvian maaperälle astuva, huippukokenut kansainvälinen ralliautoilija on rallin järjestäjän VIP-vieraana sekä ajaa VIP-autoa kaupungin perjantaisilla super-erikoiskokeilla.
- On hienoa saada mahdollisuus käydä tutustumassa paljon kehuttuun latvialaiseen rallipiiriin, sen tiimeihin sekä ennen kaikkea kilpailujärjestäjän toimintaan. Lisäksi kyyditsen heidän VIP-vieraitaan turboahdetulla nelivetoisella ralliautolla, joten ratin vääntämistäkin on katsojan roolin lisäksi luvassa, Gardemeister kertoo.
31.7.2010 - Gardemeisterin raju yritys toi Suomen MM-rallin Super2000 luokan neljännen sijan
Toni Gardemeister ajoi ehjän kilpailun ja sijoittui S2000-luokassa neljänneksi Jyväskylän MM-rallissa. Gardemeister oli kilpailun nopein maaliin tulleista S2000-luokan Ford-kuljettajista, mutta ei ollut aivan tyytyväinen menoonsa.
- Oli hyvä fiilis ajaa ja autokin toimi. Tällä ajokilla ei nyt vaan kerinnyt luokan kärkiautojen vauhtiin. Sikäli kisasta jäi aika paljonkin hampaankoloon, Gardemeister sanoi.
Luokan kärkikolmikko Juho Hänninen, Per Gunnar Andersson ja Patrik Sandell kisasivat Skodalla. Gardemeister ero Sandelliin oli lopulta vain 17,2 sekuntia.
- Yritettiin tänään vielä taistella täysillä kolmannesta sijasta, mutta ei se tuottanut tulosta. Vaikka ajettiin aivan sikakovaa sellaisia erikoiskokeita kuin Leustu, jonka osaan ulkoa, ei meinattu ehtiä luokan kärjen vauhdilla. Luokan toisia ja kolmansia sija ek-ajoissa tuli, Gardemeister totesi.
- Tälle viimeiselle kisapäivälle vaihdettiin autoon iskarit ja saatiin se toimimaan aika mukavasti, mutta ei sillä vaan silti ehtinyt sellaiseen vauhtiin kuin toivoin.
Jatkosuunnitelmat auki
Gardemeister teki kotikilpailussaan paluun MM-rallin sarjaan toiveenaan osoittaa lajin päättäjille, että vauhti on yhä tallella.
- Oli todella mukava palata MM-sarjaan ja huomata, ettei se vauhti ole mihinkään kadonnut, Gardemeister totesi ja kiitteli tukijoitaan mahdollisuudesta ajaa Jyväskylässä.
Jatkosuunnitelmia Gardemeisterilla ei tällä haavaa ole.
- Haluja kilpailla olisi vaikka kuinka paljon, mutta juuri nyt en osaa seuraavasta kilpailusta. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Lopputulokset Suomen MM-ralli, Super2000 luokka:
1. Juho Hänninen, Skoda Fabia S2000, 2:40:34.6
2. Per-Gunnar Andersson, Skoda Fabia S2000, 2:41:45.3
3. Patrik Sandell, Skoda Fabia S2000, 2:42:04.6
4. Toni Gardemeister, Ford Fiesta S2000, 2:42:21.8
5. Martin Prokop, Ford Fiesta S2000, 2:44:41.8
Garde avannut OMP-myymälän Valkealaan!
Garde aloitti OMP kilpavarusteiden maahantuonnin/myynnin marraskuussa. Kauppa sijaitsee valkealassa puutarhaliike Joonan tiloissa aivan ABC-liikeaseman naapurissa.
Myymälässä on aina kattava valikoima tuotteita moottoriurheilun harrastajille..
Myymälässä myös vaihtuvia tarjouksia - tule paikalle toteamaan.
Myymälä avoinna ma-pe 9-17 la 9-15 su 11-15.
Osoite: Kalevantie 3 45370 Valkeala
Tervetuloa tutustumaan
Itse en ole aina paikalla, joten soita jos haluat asioida suoraan kanssani.
Toni Gardemeister / Valkealan Gpower ky
puh. 045 - 279 8080
email.
toni@tonigardemeister.com
Vanhentuneet uutiset:
-
30.07.2010 - Pikku murheet Gardemeisterin kiusana Suomen MM-rallissa
-
28.07.2010 - Gardemeister taistelee luokan kärkisijoista Suomen MM-rallissa
-
18.07.2010 - Gardemeister ajoi kolmanneksi Virossa
-
17.07.2010 - Gardemeister nousi kolmanneksi Virossa
-
16.07.2010 - Gardemeister ajaa kahdeksantena Otepäässä
-
30.06.2010 - Gardemeister Jyväskylään Fordilla
-
13.06.2010 - Toni Gardemeisterilla moottorin täystuho Kouvolan SM-rallissa
-
30.05.2010 - Toni Gardemeisterilla luvassa kiireinen rallikesä
-
25.01.2010 - Gardemeisterin kilpailu päättyi viimeisen päivän aamuna
-
21.01.2010 - Gardemeisterilla tuskainen päivä Montessa
-
20.01.2010 - Gardemeister seitsemäs avauspäivän jälkeen Montessa
-
19.01.2010 - Gardemeister nopein Monte Carlon prologilla
-
10.01.2010 - Toni Gardemeister Monte Carlo rallin Fiatilla
-
Kausi 2009: Valikoituja kansainvälisiä kilpailuja
-
Kausi 2008: Suzukin tehdastiimin kuljettaja
-
Kausi 2007: Valikoituja MM- ja muita kilpailuja